sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Mallistoprojekti

- on saanut alkunsa. Kaksi lestiä teipattu, kaksi teippaamatta. Toteutettavat mallit on osittain vielä hämärän peitossa, mutta eiköhän asiat selkeydy seuraavan viikon sisään.
Koulussa meillä on siis kevään projektina suunnitella ja toteuttaa oma jalkine- ja asustemallisto. Sen tekemiseen on varattu paljon aikaa lukujärjestyksissä ja sen toteuttamiseen uhrataan koko kevät. Mallistoprojekti huipentuu muotinäytökseen, W14, Suvilahden Kattilahallissa 15.5 -14. Tilaisuudessa esitellään Hämeen ammattikorkeakoulun kolmannen vuosikurssin jalkinemuotoilun- ja vaatetusopiskelijoiden mallistot.
Kiireinen kevät siis tiedossa: luonnostelua, kaavoitusta, ompelemista sekä oletettavasti tunteja puupajalla puuviilupohjien valmistamisen parissa.


sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Elämää Firenzen jälkeen

Viidentoista tunnin matkaamisen jälkeen Suomi toivotti minut tervetulleeksi rapsakalla pakkasella ja lumella. Lentomme oli peruttu Firenzestä sankkaan sumuun vedoten. Korvaava lento lähti Bolognasta tunteja myöhemmin. Sinne matkasimme hulppeissa maisemissa mutkittelevilla vuoristoteillä. En kuitenkaan voinut nauttia matkasta täysin siemauksin, sillä vatsani kapinoi edellisenä yönä Firenzestä lähtöä vastaan vatsataudilla ja yöunet jäivät minimaalisiksi.
Koko aamun jatkunut kuvottava olo korjaantui lähes normaaliin lentokentällä nautitun gelaton jälkeen. Jo toisella lennolla stuertti korkkasi kuohuviinipullon meitä varten. Lufthansalla palvelu pelaa, suosittelen.
Viimeisinä päivinä kaupunki tarjosi parastaan: viimeinen pizzapala ja gelato, anti - heräteostoksia ja Palazzo Vecchion krumeluurit sisäkatot. Firenzestä ei voi muuta kuin tykätä.

 Nahkaa tulevaa kenkämallistoa varten.
 Uudet talvikengät, jee!
 Tokavika ilta Firenzessä.
Rusetti sen olla pitää.

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Galilein oikean käden keskisormi

- Check. Muumioitunut, haudastaan kaivettu Santa Lucia, check. Paras pizza ever, check. Alle viikko ja olen takaisin Suomessa. Kolmeen kuukauteen on mahtunut mielettömästi hyvää ruokaa, kauniita maisemia, taidetta ja outouksia. Yksi must see - taidegalleria jäljellä: Uffizi. Sinne menen ihmettelemään jonain iltana töiden jälkeen, raportti siitä myöhemmin.
Viikonloppuun mahtui Galileo Galilein museon vempeleiden ihmettelyä, Piazzale Michelangelolta kaupunkiin avautuvat kauniit maisemat ja pikkujoulut O:n kanssa. Hyvä viimeinen viikonloppu.



maanantai 25. marraskuuta 2013

Totuuksia Firenzestä

Jokaisessa maassa on omat outoutensa kun vertaa niitä kotimaahansa. Italiassa niitä on muutama, kuitenkin vähemmän kuin odotin. Italialaiset kaivavat toppatakit esiin jo kun lämpötila laskee 20 plusasteeseen. Siinä missä itse tarkenin hyvin vielä teepaidalla, italialaiset köröttelevät 30 asteisessa bussissa takin vetoketju ehkä hiemat avattuna. Ja nyt kun talvitakkia ja kaikkia muitakin lämpöasusteita tarvitsisi enemmän kuin koskaan, italialaiset pysyttelevät pipottomina ja hanskattomina. Ihmettelen suuresti.
Italiassa bussiin mennään sisään etuovesta tai takaovesta ja poistutaan keskiovesta. Ruuhka-aikaan on mieltä ylentävää raivata tiensä bussin takaosasta keskelle jotta pääsisi ulos valitsemallaan pysäkillä.
Yksi nerokas keksintö italialaisilla on kuitenkin ylitse muiden, varsinkin kun en kahvia sattuneesta syystä voi juoda. Kuuma kaakao, kavereiden kesken budino. Ja ei mikään Fazerin veteen sekoitettava pussikaakao vaan paksu, höyryävänkuuma suklaaunelma, jonka voi bongata valmistumasta koneessa, joka sekoittaa ja lämmittää suklaamassaa all day long. Siinäpä vasta vastaus rukouksiin, onnen hetki kylmän ja pimeän keskelle.

perjantai 22. marraskuuta 2013

Venezia

Ja erityisesti Biennale, koska se kattoi päivästämme suurimman osan. Biennale on suuri kansainvälinen nykytaiteen näyttely, jossa Suomikin oli mukana. Jokaisella osallistuvalla maalla oli oma talonsa ja omat teoksensa näyttelyalueella. Mieleenpainuvimmat taidepläjäykset olivat mielestäni Israelilla ja Venäjällä. Israelin taidettaon vaikea kuvailla ja jokainen varmasti kokee sen eri tavalla. Minussa se herätti mielenkiinnon jo pelkän julkisivun nähtyäni. Näyttely oli ahdistava ja sekopäinen, mutta onnistunut juuri näiden seikkojen ansiosta.

Venäjän talossa oli performanssi, jossa mies istuin katonrajassa edessään pussillinen maapähkinöitä. Lattialla hänen allaan oli kasa maapähkinän kuoria. Ideana hauska, mutta en tajunnut sen syvempää merkitystä lukematta esittelytekstiä. Venäjän toinen osa näyttelyssä oli tila, jossa katosta satoi kolikoita. Keskikerroksessa oli alttari, josta näki kuinka kolikot tippuivat alimmassa kerroksessa olevien ihmisten päälle. Kuka tahansa nainen sai mennä kolikkosateeseen sateenvarjon kanssa seisomaan. Minä menin. Se oli jännää. Teoksen idea oli mielestäni hyvä, kirjaimellisesti palvottiin rahaa.


Korean osasto oli minulle pettymys. Ideana täysin pimeä ja äänieristetty huone kuullosti erilaiselta, mutta käytännössä se ei herättänyt itsessäni juuri mitään tuntemuksia. O sen sijaan sanoi että se oli mielenkiintoinen kokemus.
Kaupunkina Venetsia oli todella kaunis. Vesibussin kyydissä sai pälyillä maisemia ja ai että ne olivatkin sitten kauniita. Tiramisu oli hyvää, samoin kaakao: kuumaa ja paksua, melkein kuin lantrattua suklaakiisseliä. Venetsiaan täytyy ehdottomasti päästä vielä uudestaan.




maanantai 18. marraskuuta 2013

Maanantain murjoma

Ynnättäessä tämän päivän surkeiden sattumusten sarja, voidaan vain todeta että on maanantai. Keitän lämpimikseni papuja ja vettä hiustenpesua varten. Sisälämpötila on 18,5 ja kraanasta tulee vain jääkylmää vettä. Extremeä elämään: boileri on rikki. Mikä spa- elämys, ajattelen kun keittämäni vesi hupenee saavista ja joudun huuhtelemaan loput shampoosta kraanavedellä.
Onneksi landlordini on toiminnan mies ja lupautuu fiksaamaan boilerin heti ensitöikseen aamulla. Koputan mielessäni puuta. Pessimisti ei pety koskaan, eli hihkaisen onnesta vasta kun tiedän varmuudella boilerin olevan kunnossa.
Siihen asti lämmittelen pienen sähkölämmittimen vienossa suvituulessa ja pahimman kohmelon yllättäessä turvaudun alakerran alkon lämmikkeisiin.

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

118 saarta ja 354 siltaa

Tuhoon tuomittu kaupunki: Venetsia. Sinne porhaltaa junamme torstaina kahdessa tunnissa. Ainakin kerran olen siellä ollut, tosin niin monta vuotta sitten että kaikki energia meni lähinnä kiukutteluun. Tällä kertaa en aio kiukutella. Aion nauttia täysin mahoin Biennalen näyttelystä, joka on kuulemani mukaan mahtava kokemus. 10 tuntia Venetsiaa ja paluu arkeen koittaa jälleen.
Arkeen, jota voi vain sanoin kuvailla ja jota edes kuvat eivät pysty kokonaisvaltaisesti kertomaan. Vaikka pieni koti-ikävän poikanen tuon tuostakin iskee, kaikenkaikkiaan Firenzessä on ihmisen hyvä olla.