Elämää Firenzen jälkeen

Viidentoista tunnin matkaamisen jälkeen Suomi toivotti minut tervetulleeksi rapsakalla pakkasella ja lumella. Lentomme oli peruttu Firenzestä sankkaan sumuun vedoten. Korvaava lento lähti Bolognasta tunteja myöhemmin. Sinne matkasimme hulppeissa maisemissa mutkittelevilla vuoristoteillä. En kuitenkaan voinut nauttia matkasta täysin siemauksin, sillä vatsani kapinoi edellisenä yönä Firenzestä lähtöä vastaan vatsataudilla ja yöunet jäivät minimaalisiksi.
Koko aamun jatkunut kuvottava olo korjaantui lähes normaaliin lentokentällä nautitun gelaton jälkeen. Jo toisella lennolla stuertti korkkasi kuohuviinipullon meitä varten. Lufthansalla palvelu pelaa, suosittelen.
Viimeisinä päivinä kaupunki tarjosi parastaan: viimeinen pizzapala ja gelato, anti - heräteostoksia ja Palazzo Vecchion krumeluurit sisäkatot. Firenzestä ei voi muuta kuin tykätä.

 Nahkaa tulevaa kenkämallistoa varten.

 Uudet talvikengät, jee!

 Tokavika ilta Firenzessä.

Rusetti sen olla pitää.

Galilein oikean käden keskisormi

- Check. Muumioitunut, haudastaan kaivettu Santa Lucia, check. Paras pizza ever, check. Alle viikko ja olen takaisin Suomessa. Kolmeen kuukauteen on mahtunut mielettömästi hyvää ruokaa, kauniita maisemia, taidetta ja outouksia. Yksi must see - taidegalleria jäljellä: Uffizi. Sinne menen ihmettelemään jonain iltana töiden jälkeen, raportti siitä myöhemmin.
Viikonloppuun mahtui Galileo Galilein museon vempeleiden ihmettelyä, Piazzale Michelangelolta kaupunkiin avautuvat kauniit maisemat ja pikkujoulut O:n kanssa. Hyvä viimeinen viikonloppu.

Totuuksia Firenzestä

Jokaisessa maassa on omat outoutensa kun vertaa niitä kotimaahansa. Italiassa niitä on muutama, kuitenkin vähemmän kuin odotin. Italialaiset kaivavat toppatakit esiin jo kun lämpötila laskee 20 plusasteeseen. Siinä missä itse tarkenin hyvin vielä teepaidalla, italialaiset köröttelevät 30 asteisessa bussissa takin vetoketju ehkä hiemat avattuna. Ja nyt kun talvitakkia ja kaikkia muitakin lämpöasusteita tarvitsisi enemmän kuin koskaan, italialaiset pysyttelevät pipottomina ja hanskattomina. Ihmettelen suuresti.
Italiassa bussiin mennään sisään etuovesta tai takaovesta ja poistutaan keskiovesta. Ruuhka-aikaan on mieltä ylentävää raivata tiensä bussin takaosasta keskelle jotta pääsisi ulos valitsemallaan pysäkillä.
Yksi nerokas keksintö italialaisilla on kuitenkin ylitse muiden, varsinkin kun en kahvia sattuneesta syystä voi juoda. Kuuma kaakao, kavereiden kesken budino. Ja ei mikään Fazerin veteen sekoitettava pussikaakao vaan paksu, höyryävänkuuma suklaaunelma, jonka voi bongata valmistumasta koneessa, joka sekoittaa ja lämmittää suklaamassaa all day long. Siinäpä vasta vastaus rukouksiin, onnen hetki kylmän ja pimeän keskelle.

Venezia

Ja erityisesti Biennale, koska se kattoi päivästämme suurimman osan. Biennale on suuri kansainvälinen nykytaiteen näyttely, jossa Suomikin oli mukana. Jokaisella osallistuvalla maalla oli oma talonsa ja omat teoksensa näyttelyalueella. Mieleenpainuvimmat taidepläjäykset olivat mielestäni Israelilla ja Venäjällä. Israelin taidettaon vaikea kuvailla ja jokainen varmasti kokee sen eri tavalla. Minussa se herätti mielenkiinnon jo pelkän julkisivun nähtyäni. Näyttely oli ahdistava ja sekopäinen, mutta onnistunut juuri näiden seikkojen ansiosta.

Venäjän talossa oli performanssi, jossa mies istuin katonrajassa edessään pussillinen maapähkinöitä. Lattialla hänen allaan oli kasa maapähkinän kuoria. Ideana hauska, mutta en tajunnut sen syvempää merkitystä lukematta esittelytekstiä. Venäjän toinen osa näyttelyssä oli tila, jossa katosta satoi kolikoita. Keskikerroksessa oli alttari, josta näki kuinka kolikot tippuivat alimmassa kerroksessa olevien ihmisten päälle. Kuka tahansa nainen sai mennä kolikkosateeseen sateenvarjon kanssa seisomaan. Minä menin. Se oli jännää. Teoksen idea oli mielestäni hyvä, kirjaimellisesti palvottiin rahaa.

Korean osasto oli minulle pettymys. Ideana täysin pimeä ja äänieristetty huone kuullosti erilaiselta, mutta käytännössä se ei herättänyt itsessäni juuri mitään tuntemuksia. O sen sijaan sanoi että se oli mielenkiintoinen kokemus.
Kaupunkina Venetsia oli todella kaunis. Vesibussin kyydissä sai pälyillä maisemia ja ai että ne olivatkin sitten kauniita. Tiramisu oli hyvää, samoin kaakao: kuumaa ja paksua, melkein kuin lantrattua suklaakiisseliä. Venetsiaan täytyy ehdottomasti päästä vielä uudestaan.

Maanantain murjoma

Ynnättäessä tämän päivän surkeiden sattumusten sarja, voidaan vain todeta että on maanantai. Keitän lämpimikseni papuja ja vettä hiustenpesua varten. Sisälämpötila on 18,5 ja kraanasta tulee vain jääkylmää vettä. Extremeä elämään: boileri on rikki. Mikä spa- elämys, ajattelen kun keittämäni vesi hupenee saavista ja joudun huuhtelemaan loput shampoosta kraanavedellä.
Onneksi landlordini on toiminnan mies ja lupautuu fiksaamaan boilerin heti ensitöikseen aamulla. Koputan mielessäni puuta. Pessimisti ei pety koskaan, eli hihkaisen onnesta vasta kun tiedän varmuudella boilerin olevan kunnossa.
Siihen asti lämmittelen pienen sähkölämmittimen vienossa suvituulessa ja pahimman kohmelon yllättäessä turvaudun alakerran alkon lämmikkeisiin.

118 saarta ja 354 siltaa

Tuhoon tuomittu kaupunki: Venetsia. Sinne porhaltaa junamme torstaina kahdessa tunnissa. Ainakin kerran olen siellä ollut, tosin niin monta vuotta sitten että kaikki energia meni lähinnä kiukutteluun. Tällä kertaa en aio kiukutella. Aion nauttia täysin mahoin Biennalen näyttelystä, joka on kuulemani mukaan mahtava kokemus. 10 tuntia Venetsiaa ja paluu arkeen koittaa jälleen.
Arkeen, jota voi vain sanoin kuvailla ja jota edes kuvat eivät pysty kokonaisvaltaisesti kertomaan. Vaikka pieni koti-ikävän poikanen tuon tuostakin iskee, kaikenkaikkiaan Firenzessä on ihmisen hyvä olla.

Pakkomielteinen leipuri

Niin kauan kuin muistan, olen tykännyt ruuanlaitosta, erityisesti leipomisesta. On palkitsevaa kokata ja sen jälkeen maistaa työnsä tulos. Tai palkitsevaa se on niin kauan kun itse tykkään aikaansaannoksistani. Toki muiden kehuja on aina mukava kuulla, mutta en ole täysin tyytyväinen, ellei sapuskani ole mielestäni parasta laatuaan mitä olen syönyt. Pakkomielteen oravanpyörä on valmis. 

Se rullaa suurinpiirtein näin: Saan päähäni jonkin leivonnaisen, eilen se oli "terveellisemmät kaurakeksit", joihin tulee siis vain banaania, taateleita, kookosöljyä, kaurahiutaleita, pähkinöitä ja suolaa. Keksit olivat hyviä jos sulkee makunystyränsä siltä faktalta, että ne muistuttivat hieman aamupuuroani. Tietenkään tätä en voinut millään hyväksyä, joten tänään kokeilin reseptiä uudestaan hieman modifioituna. Mm-m, m-hmm, m-hmm, kävin läpi mielessäni laatukriteereitäni samalla kun kieleni vei keksiä suussani hammasrivistöltä toiselle. Rapsakkaampi koostumus, hieman siirappimainen mutta ei niin makea. Seuraavalla kerralla enemmän taateleita ja vähemmän banaania, ajattelin.

Muutaman leivontakerran jälkeen luovutan ja unohdan koko jutun. Keksit kuitenkin maistuvat, vaikka ne eivät olisikaan täydellisiä.

Italialainen awkward silence

Kello lähenee puolta yötä. Lähdet terminaalista matkalaukku kannoillasi. Hyppäät taksiin, jonka kuski puhuu ainoastaan italiaa. Täten small talk - sanavarastoosi kuuluu vain tervehdykset ja kotiosoitteen soperrus. Istut takapenkille, radio on mykkä.
Mitä tekee taksikuski välttääkseen kiusallisen hiljaisuuden? Ottaa laukustaan pillerin, kulauttaa sen alas ja alkaa laulaa italialaista iskelmää. Ja kas, kiusallinen hiljaisuus on vaihtunut vähintään yhtä kiusalliseen laulantaan.
Laulannasta rakentuukin varsin vankka aasinsilta lauantain riennoille. Gasellien keikalla oli hyvä meininki, ja vaikka vain yksi kappale oli minulle vahvasti tuttu, viihdyin hyvin. Talo oli tupaten täynnä nuorta porukkaa, lattiat tahmeat ja juomat kalliita, mutta se ei juhlakansaa tuntunut häiritsevän.
Viikonloppu Suomessa oli kaikessa kiireellisyydessään mahtava. Perheen kanssa kahvittelua ja illan viettoa ystävien ja Agentin seurassa. Niistä on parhaat hetket tehty. Neljä viikkoa Firenzeä jäljellä ja uskon että niihin kaikkiin tulee sisältymään myös monia upeita hetkiä.

Syksyä pakoon

Firenzessä on syksy (lue 21 astetta ja aurinkoista). Silti voin aistia syksyn ja ainakin aamut ja illat ovat selvästi viileämpiä kuin muutama päivä sitten. Syksyn voi myös nähdä kaduilla. Sitä mukaa kun puista tippuvat lehdet, ihmiset vetävät talvivaatetta päälle. Toppatakkeja on jo näkynyt harva se päivä, vaikka itse olen ollut liikenteessä korkeintaan villapaita päällä. Kuvan lämpömittari on asunnon sisälämpötilaa mittaava...

Jos Firenzessä on syksy, Suomessa on oltava talvi. Sinne siis, talven ihmemaahan syksyä pakoon. Mutta vain viikonlopuksi, neljäksi ihanaksi päiväksi ystävien ja perheen keskelle. Kahvittelemaan, muuttamaan ja juhlimaan sekä ennen kaikkea leikkimään Safkan kanssa.
Italiassa kaksi kuukautta nauttineena olen tullut siihen tulokseen, että kaipaan niinkin arkista asiaa kuin perheen ja sukulaisten kanssa kahvittelua ja illanviettoa kavereiden kanssa. Kuulumisten vaihtoa, hyvää ruokaa ja juomaa ja naurua. Sitä on onneksi luvassa huomisesta sunnuntaihin :))))
Loppukevennykseksi salakuva Firenzen nuorison reppumuodista, Eastpak 4 life.

Party time, excellent.

Vaikka inhoankin kappaleiden sanoitusten lainaamista blogiotsikoissa, niin nyt teen itse niin raskaisiin syihin vedoten. Mahtava viikonloppu takana, M, B ja K tulivat kylmästä Suomesta tuomaan tuulahduksen huumoria Firenzeen.
Huumori meinasi loppua, kun oli kotiinlähdön aika. Junalippujen osto (Firenzestä Bolognaan) kannattaa jättää lentoa edeltävään yöhön vain todetakseen, että kaikki junat ovat täynnä. Onneksi bussit on keksitty, jotta voi sekoilla ympäri Firenzen asemaa todetakseen seuraavaksi sen, että myöhästyttiin bussistakin. Vain sen takia että ei tiedä mistä se lähtee ja kaikki neljä eri henkilöä neuvovat eri paikkaan.
Kolmas kerta toden sanoo, onneksi taksit on keksitty. Ja sanotaanko näin, että viinin halpa hinta kompensoitui viimeistään tässä kohtaa matkabudjetissa. B ei kovin innostunut, kun tyrkkäsin hänelle oksennuspussin mukaan taksimatkalle viitaten kiemuraisiin vuoristoteihin.
Loppu hyvin, kaikki hyvin, mutta Huumori hukkui Firenzen juna-asemalle.

Mikä on puuta ja tekee tytön erittäin onnelliseksi?

Omistan kolmet lestit enemmän kuin eilen. Kolmet uudenkarheat ja -vaaleat puulestit. Ja hah kuinka naurettavan halvat ne olivatkaan, yhteensä 100 euroa. Voi tätä onnen päivää! Tällä onnen määrällä mässäillään vielä pitkälle syksyyn ja talveen puhumattakaan siitä hetkestä, kun saan vetää uudenkarheat lestini uudelleen esiin niiden päälle muotoillun kengän alta.
Lesti on kaunis esine, ainakin minun lestini ovat. Ja loogisesti ajateltuna kauniiden esineiden jälkeläisistä tulee kauniita esineitä, elikäs tässä tilanteessa minun tekemistäni kengistä. Ja jos ei tule, syy on aivan jossain muussa kuin lesteissä.

On myös eräs toinen asia mikä tekee tytön onnelliseksi. Varaslähtö viikonloppuun kolmen superkaverin, kolmen viinipullon ja  630g nutellapurkin kanssa.

Oma mallisto

Keväällä uurastetaan olan takaa. Nyt suunnitteilla oleva mallistoni on tuleva esiteltäväksi toukokuussa. Ken tietää tarkemmin missä ja milloin, mutta kesän korvalla tapahtumassa, jossa HAMKin jalkinemuotoiluopiskelijat ja vaatetuspuolen opiskelijat saavat kättensä jäljen näkyviin catwalkin kautta.
Idea mallistooni on jo syntynyt ja sitä muovaten ja pohdiskellen luon kengät ensin mielestäni paperille ja sen jälkeen paperilta kaavojen kautta konkreettisiksi tuotteiksi. Kenkiä olisi tarkoitus suunnitella ja toteuttaa 3-5 paria ja laukkuja 1-3.

Sneak peekkiä:

Sting - Englishman in New York

Taikametsä

Kriisi ohi. Leivoin korvapuustit uudelleen kun löysin kaupasta hiivaa. Ennen leipomista, aamukävelyllä, eksytin itseni kukkulalle, jossa oli taikametsä. Ei se oikeasti ollut edes kunnon metsä, mutta huolimatta pienestä koostaan se oli kuin toinen maailma. Metsässä oli todella hiljaista ja siellä haisi tupakantumpit, vaikka en nähnyt ketään missään. Metsä oli symmetrinen ja sen vieressä oli korkea muuri, joka oli täynnä köynnöksiä ja sammalta.
Kun olin tekemässä lähtöä, jotta en oikeasti eksyisi, alkoi muurien sisäpuolella oleva kello raikaa. Tätä seurasi alhaalla kaupungissa kirkkojen kellojen kumina.
Hyvä kuuden kilometrin aamukävely.

This is not what I ordered

Leivoin korvapuusteja. Joko leivinjauheella tai ruokasoodalla, en ole varma, koska en osaa italiaa. Lopputulos oli päältä mukavan rapsakka ja sisältä (ei niin) ihanan pehmeä. Kaneli maistui erilaiselta kuin kotosuomessa. Nyt minulla on kaksi pellillistä very special pullaa, how cool is that!
Tänään käytiin lestitehtaalla, josta jäi hyvä maku suuhun. Ei siis haittaa että korvapuustit sulostuttavat päivääni (ja tulevaa kuukautta määränsä takia) erilaisuudellaan. Kolmet lestit valkkasin kevään mallistoa varten, kolmet naiselliset ja täydelliset puulestit . Kuinka voikaan ihminen tulla iloiseksi muutamasta puuklapista. Ja tehtaista, joissa on tekemisen meininki ja työntekijät osaavat hommansa täydellisyyttä hipoen. Ihailtavaa.
Päivät ryntäilee solkenaan, kohta kuusi viikkoa Firenzeä takana. En voi muuta kuin suositella kaikkille kynnelle kykeneville. Niin paljon inspiraatiota ja mahdollisuuksia.

Kalsa, holotna, kolea

Luihin ja ytimiin menee Firenzen syksyn kylmyys. Lämmöt ei ole vielä taloissa päällä, joten turvauduttakoon viinin lämmittävään voimaan ja villasukkiin.

Agentti tuli kaupunkiin pitkäksi viikonlopuksi ja seikkailimme hänen kanssaan lauantaina hermojen menetyksen uhallakin markkinoille. Täydessä raitiovaunussa vapaan kasvatuksen esimerkki puhalsi pilliin koko kaksikymmentäminuuttisen matkan ajan. Perillä söin munkin, jonka myyjä pumppasi täyteen vaniljasoossia. Laittoman täyteen, sillä se olisi ollut parempaa ilman. En tykkää berliininmunkin hillostakaan.

Löysimme Agentin kanssa himohamstraajan vintagekaupan. Monta huonetta täynnä lattiasta kattoon mitä ihmeellisimpiä vaatteita, kenkiä ja laukkuja. En tiedä mistä ihmeestä kaupan omistaja oli tavarat itselleen haalinut, mutta sitä riitti. Jos joku päivä saan itseni kiinni ajattelemasta että onpahan tylsää, suunnistan oitis tuonne kauppaan ja sujahdan tunneiksi eri aikakausien maailmaan.

Ehdoton kohokohta ruokailun suhteen viikonloppuna oli lauantai illan löytö, Outside. Päätimme poiketa syömään paluumatkalla Expertiltä kotiin (ostin mikrofonikuullokkeet, joten nyt voi skypettää jopa äänen kanssa). Valitsin listalta ricottajuusto-sitrustäytettyjä ravioleja villilohikastikkeessa ja voin kertoa, että se jos mikä kannatti! Aivan mahtavaa ruokaa, jonka kruunasi överi-iso mascarpone-nutella calzone. En jaksanut edes puolikasta.

Viisi viikkoa Firenzeä mennyt, monta vielä tulossa.
Toivon intiaanikesää.

Turisti, turistimpi, turistein

Viikonloppu Roomassa. Paljon sanottavaa, mutta väsymykseen vedoten tiivistettäköön löpinöistä jonkin sortin novellishotti.
Fontana di Trevi, nähty moneen kertaan, mutta aina yhtä lumoava ilmestys. Heitettiin kolikot äipän ja T:n kanssa veteen turvataksemme paluun Roomaan. Colosseum, Palatinus - kukkula ja Forum Romanum: samaa sarjaa Fontana di Trevin kanssa, erittäin mielenkiintoista. Tiedättekö muuten mikä on tuo lenkki patsaan jalassa olevien läpsyjen sisäsyrjällä? Minä en tiedä.
Uuden elämyksen tarjosi hotellin (jonka nimeä en muista) aulasali, jossa pianisti soitti flyygeliä ja baarimikon/tarjoilijan tehtävänä oli vahtia, että jokaisessa pöydässä tuikkivan kynttilän liekki ei sammu. Niin, ja tuoda loputtomana virtana lisää snackseja kolmelle turistille, joista yhden drinkkivalinta ei osunut aivan nappiin. "Halusin tilata jotain mitä en ole koskaan maistanut!" - ajatus toi vain puolet toivotusta lopputuloksesta, humalan.
Maanantai illan ratoksi äippä, T ja minä poikkesimme extemporee viulukonsertossa, jossa kolme viulistia ja yksi sellisti soittivat intohimoisesti. Konserttisali oli upea tila kirkon yläkerrassa. Kokonaisvaltaisesti erittäin miellyttävä tilaisuus, mutta sanotaanko näin, että ei tarvitse aivan heti mennä uudestaan.
Ruuasta vielä: täydellisen tiramisun metsästys jatkuu. Montaa on maistettu, yksikään ei ole osunut täysin nappiin. Olenko vain luonut itse itselleni mielikuvan täydellisen tiramisun olemassaolosta?

Tahalleen eksyminen kannattaa

Jättiläisjuustoja, tuoreita hedelmiä ja vihanneksia, lihaa ja kalaa laidasta laitaan. Löysin kauppahallin. Lihaa en uskaltanut ostaa, koska en tiennyt kuinka nopeasti löydän tieni kotiin. Sen sijaan mukaani lähti pähkinöitä ja hedelmiä ja jonkin sortin yrtti, jota aion maistaa myöhemmin.
Kauppahallin terveellisten valintojen vastapainoksi ostin jäätelöä gelateriasta. Italian jäätelöä ei voita mikään. Piste. Tähän lisättäköön vielä että täydellisen tiramisun metsästys jatkuu yhä.
Kaupungilla seikkailun jälkeen läksin rannalle. Iltapäivän aurinko on lempeä.
Pyöräkisoja oli seuraamassa tonneittain turisteja, mutta yhtäkään pyöräilijää ei näkynyt. Kaupunki on tänään ollut yllättävän hiljainen. Aivan kuin se odottaisi auringon laskevan, jotta sen on lupa sytyttää pehmeän väriset hehkulamput ja kutsua ihmiset syömään ja juomaan.
Minä ainakin vastaan myöntävästi sen kutsuun.

Woodoo or what!?

Hiukset ovat loistavassa kunnossa, samoin kynnet. Kyynärpäät eivät ole enää koppurat ja kantapäiden iho alkaa pehmetä. Iho ei janoa rasvaa jatkuvasti. Aamuisin noustuani herään nopeasti ja saatan olla oudon hyvällä tuulella. Siis aamulla, hyvällä tuulella. Kahdeksan tunnin yöunien jälkeen voin olla täysin virkeä, kun ennen kymmenen tuntiakaan unta ei meinannut riittää.

Osan voin toki laittaa lumevaikutuksen piikkiin, mutta faktat tiskiin:

Olen napsinut tyroksiinia 4-5 viikkoa.

Olen asunut Italiassa 3 viikkoa.

Oli mikä oli, se toimii! Joten jatkan samaan malliin.

Kaurapuuro on lopussa

Kauhun hetkiä, epätoivo hiipii puseroon. Syön viimeisen lautasellisen kaurapuuroa. Seuraava kaurapuurolähetys saapuu tasan viikon päästä kun Suomesta tulee asukkeja luokseni. Rutiinit pirstaleiksi ja elämä risaiseksi, huomenna se on syötävä jotain aivan muuta aamulla. Olen hukassa, aamupalaehdotuksia otetaan vastaan.
Koko Firenze on tänään sekaisin. Katuja suljettu, ihmisiä mielinmäärin. Siihen syynä on pyöräilykisat. Puen päälleni ylihinnoitellun pyöräilyaiheisen turistipaidan ja lähden kaupungille hulinoimaan.

Italiassa olen parempi kokki.

Parmesan maistuu sata kertaa paremmalta täällä kuin Suomessa. Kerma on paksumpaa ja vihannekset tuodaan joka aamu suoraan pellolta kauppoihin. Kuitenkin eilen törmäsin ensimmäistä kertaa "pahaan" ruokaan ravintolassa. Tilasin (ilmeisesti) porsaan pihviä ja sain jotain koostumukseltaan läskin ja lihan sekoitusta muistuttavaa ällötystä. En syönyt lautasta tyhjäksi, jolloin ilmeisesti tarjoilija huomasi etten pitänyt kovasti annoksestani. Talo tarjosi jälkiruuaksi tiramisun. Tiramisun kanssa sillä ei ollut mitään tekemistä, vaan sen maku ja koostumus muistutti lähinnä jotakin vanukasta. Firenzessä parhaillaan alkavat pyöräilykisat ovat toivottavasti osasyy ruuan huonoon laatuun, mutta toista kertaa siihen ravintolaan en mene.
Firenzessä on paljon ninjahyttysiä. Ne iskevät silloin kun nukut ja jättävät jälkeensä järkyttävän kokoisia paiseita. Jättävät minuun järkyttävän kokoisia paiseita tarkentaisin täten. Aloin jo epäillä sängyssäni pesivän luteita, mutta luulen, että olen vain allerginen ninjahyttysille. Suomen hyttyset eivät osaa piiloutua yhtä hyvin, vaan paljastavat heti kättelyssä itse itsensä mm. kovalla ininällä. Suomen hyttyset ovat laimea versio eteläeurooppalaisista, temperamenttisista lajitovereistaan.
Tutustuttuani italialaisiin hyttysiin, voisin jopa sanoa että ikävöin suomalaisia hyttysiä.  

Leffafiilis

Eilinen Milanon reissu on verottanut voimia myös tältä päivältä. Päivä sai sykähdyksen energiaa vierailusta pienmetalliosien liikkeestä, jossa kävimme O:n kanssa töiden puitteissa. Siinä kun muut asiakkaat tottuneesti poistuivat asioituaan,  me O:n kanssa olimme kuin kaksi muksua karkkikaupassa. W-A-U-D-E, que bellissimo! Hyllyt täynnä lattiasta kattoon (hieman liioiteltuna) erilaisia solkia, kiinnitysmekanismeja ja koristeita.  Tänne tullaan uudestaan, totesimme hetken päästä.
Työpäivän jälkeen seikkailin tulikuumassa bussissa ympäri kaupunkia ja totesin, että kotiin päin on parempi kävellä.
Täysin etiketin vastaisesti hain mukaani köppötsiinon asuntoni vieressä sijaitsevasta kahvilasta. Rappukäytävän ovea avatessani hevosvaljakko kulki ohitseni. Jos taustalla olisi soinut viulu, hetki olisi ollut kuin elokuvista. Mutta toisaalta sitähän elämäni tällä hetkellä on.

Päivän reissu Milanoon

Kenkiä, monta kilometriä kenkiä. Micamin messut tarjosivat yllättävän samantyylisiä jalkineita. Muutamat tärpit sain keväällä valmistettavaan mallistooni: makeita yksityiskohtia ja murrettuja, miellyttäviä värejä.
Pitkä päivä takana, 15 h poissa kotoa. Uni iskee varmasti juuri kun sitä vähiten odottaa saattaa.

Multinationaalinen ruokapäivä

Mahtiviikonloppu! Eilen vierailtiin Fragranze-hajuvesimessuilla joista arvosanaksi tyydyttävä. Jo ovella vastaan lehahti hajujen kakofonia, joten itse hajuvesiä ei edes tehnyt mieli haistella. Messupaikka oli upea, vanha raunio, jonka päälle oli yksinkertaisuudessaan laitettu vain peltikatto. Frangranzen jälkeen pistäydyimme lounaalla intialaisessa ravintolassa. Ruoka oli erityislaatuisen maittavaa.
Kotiin päästyäni vaihdoin kevyemmät vaatteet ylleni ja otin powerwalkin läheiselle rannalle. Kuinka rentouttavaa! Rannan vieressä on pieni viheriö missä koirat juoksivat vapaana. Ikävähän siinä iski omaa lutupussia, kääpiömäyräkoiraani S:ää.
Sushiravintola nimeltä Kome, hallelujah mitä annoksia! Makunautinto ei ollut halvimmasta päästä, mutta voin rehellisyyden nimissä sanoa, että ateria oli joka euron arvoinen. Edessämme kulki liukuhihna ja liukuhihnan toisella puolella kokit loivat mitä upeampia annoksia. Liukuhihnalta sai valita itseään miellyttävät annokset ja ne laskutettiin lopussa lautasten värin perusteella. Molto bene!
Alle kolmen euron viinien nautiskelu saattoi meidät auliisti Firenzen yöelämään. Sanotaanko näin, että Firenzen drinkit ovat alkoholipitoisuudeltaan keskimäärin noin kaksi kertaa vahvempia, ellei jopa enemmän.
Yöllä makuelämyksen tarjosi asuntoani vastapäätä sijaitseva kebabravinteli, joka kuin ihmeen kaupalla oli auki kolmen-neljän aikaan yöllä.
En pidä kebabista. Tai en ainakaan pitänyt ennen eilistä.