Totuuksia Firenzestä

Jokaisessa maassa on omat outoutensa kun vertaa niitä kotimaahansa. Italiassa niitä on muutama, kuitenkin vähemmän kuin odotin. Italialaiset kaivavat toppatakit esiin jo kun lämpötila laskee 20 plusasteeseen. Siinä missä itse tarkenin hyvin vielä teepaidalla, italialaiset köröttelevät 30 asteisessa bussissa takin vetoketju ehkä hiemat avattuna. Ja nyt kun talvitakkia ja kaikkia muitakin lämpöasusteita tarvitsisi enemmän kuin koskaan, italialaiset pysyttelevät pipottomina ja hanskattomina. Ihmettelen suuresti.
Italiassa bussiin mennään sisään etuovesta tai takaovesta ja poistutaan keskiovesta. Ruuhka-aikaan on mieltä ylentävää raivata tiensä bussin takaosasta keskelle jotta pääsisi ulos valitsemallaan pysäkillä.
Yksi nerokas keksintö italialaisilla on kuitenkin ylitse muiden, varsinkin kun en kahvia sattuneesta syystä voi juoda. Kuuma kaakao, kavereiden kesken budino. Ja ei mikään Fazerin veteen sekoitettava pussikaakao vaan paksu, höyryävänkuuma suklaaunelma, jonka voi bongata valmistumasta koneessa, joka sekoittaa ja lämmittää suklaamassaa all day long. Siinäpä vasta vastaus rukouksiin, onnen hetki kylmän ja pimeän keskelle.

Venezia

Ja erityisesti Biennale, koska se kattoi päivästämme suurimman osan. Biennale on suuri kansainvälinen nykytaiteen näyttely, jossa Suomikin oli mukana. Jokaisella osallistuvalla maalla oli oma talonsa ja omat teoksensa näyttelyalueella. Mieleenpainuvimmat taidepläjäykset olivat mielestäni Israelilla ja Venäjällä. Israelin taidettaon vaikea kuvailla ja jokainen varmasti kokee sen eri tavalla. Minussa se herätti mielenkiinnon jo pelkän julkisivun nähtyäni. Näyttely oli ahdistava ja sekopäinen, mutta onnistunut juuri näiden seikkojen ansiosta.

Venäjän talossa oli performanssi, jossa mies istuin katonrajassa edessään pussillinen maapähkinöitä. Lattialla hänen allaan oli kasa maapähkinän kuoria. Ideana hauska, mutta en tajunnut sen syvempää merkitystä lukematta esittelytekstiä. Venäjän toinen osa näyttelyssä oli tila, jossa katosta satoi kolikoita. Keskikerroksessa oli alttari, josta näki kuinka kolikot tippuivat alimmassa kerroksessa olevien ihmisten päälle. Kuka tahansa nainen sai mennä kolikkosateeseen sateenvarjon kanssa seisomaan. Minä menin. Se oli jännää. Teoksen idea oli mielestäni hyvä, kirjaimellisesti palvottiin rahaa.

Korean osasto oli minulle pettymys. Ideana täysin pimeä ja äänieristetty huone kuullosti erilaiselta, mutta käytännössä se ei herättänyt itsessäni juuri mitään tuntemuksia. O sen sijaan sanoi että se oli mielenkiintoinen kokemus.
Kaupunkina Venetsia oli todella kaunis. Vesibussin kyydissä sai pälyillä maisemia ja ai että ne olivatkin sitten kauniita. Tiramisu oli hyvää, samoin kaakao: kuumaa ja paksua, melkein kuin lantrattua suklaakiisseliä. Venetsiaan täytyy ehdottomasti päästä vielä uudestaan.

Maanantain murjoma

Ynnättäessä tämän päivän surkeiden sattumusten sarja, voidaan vain todeta että on maanantai. Keitän lämpimikseni papuja ja vettä hiustenpesua varten. Sisälämpötila on 18,5 ja kraanasta tulee vain jääkylmää vettä. Extremeä elämään: boileri on rikki. Mikä spa- elämys, ajattelen kun keittämäni vesi hupenee saavista ja joudun huuhtelemaan loput shampoosta kraanavedellä.
Onneksi landlordini on toiminnan mies ja lupautuu fiksaamaan boilerin heti ensitöikseen aamulla. Koputan mielessäni puuta. Pessimisti ei pety koskaan, eli hihkaisen onnesta vasta kun tiedän varmuudella boilerin olevan kunnossa.
Siihen asti lämmittelen pienen sähkölämmittimen vienossa suvituulessa ja pahimman kohmelon yllättäessä turvaudun alakerran alkon lämmikkeisiin.

118 saarta ja 354 siltaa

Tuhoon tuomittu kaupunki: Venetsia. Sinne porhaltaa junamme torstaina kahdessa tunnissa. Ainakin kerran olen siellä ollut, tosin niin monta vuotta sitten että kaikki energia meni lähinnä kiukutteluun. Tällä kertaa en aio kiukutella. Aion nauttia täysin mahoin Biennalen näyttelystä, joka on kuulemani mukaan mahtava kokemus. 10 tuntia Venetsiaa ja paluu arkeen koittaa jälleen.
Arkeen, jota voi vain sanoin kuvailla ja jota edes kuvat eivät pysty kokonaisvaltaisesti kertomaan. Vaikka pieni koti-ikävän poikanen tuon tuostakin iskee, kaikenkaikkiaan Firenzessä on ihmisen hyvä olla.

Pakkomielteinen leipuri

Niin kauan kuin muistan, olen tykännyt ruuanlaitosta, erityisesti leipomisesta. On palkitsevaa kokata ja sen jälkeen maistaa työnsä tulos. Tai palkitsevaa se on niin kauan kun itse tykkään aikaansaannoksistani. Toki muiden kehuja on aina mukava kuulla, mutta en ole täysin tyytyväinen, ellei sapuskani ole mielestäni parasta laatuaan mitä olen syönyt. Pakkomielteen oravanpyörä on valmis. 

Se rullaa suurinpiirtein näin: Saan päähäni jonkin leivonnaisen, eilen se oli "terveellisemmät kaurakeksit", joihin tulee siis vain banaania, taateleita, kookosöljyä, kaurahiutaleita, pähkinöitä ja suolaa. Keksit olivat hyviä jos sulkee makunystyränsä siltä faktalta, että ne muistuttivat hieman aamupuuroani. Tietenkään tätä en voinut millään hyväksyä, joten tänään kokeilin reseptiä uudestaan hieman modifioituna. Mm-m, m-hmm, m-hmm, kävin läpi mielessäni laatukriteereitäni samalla kun kieleni vei keksiä suussani hammasrivistöltä toiselle. Rapsakkaampi koostumus, hieman siirappimainen mutta ei niin makea. Seuraavalla kerralla enemmän taateleita ja vähemmän banaania, ajattelin.

Muutaman leivontakerran jälkeen luovutan ja unohdan koko jutun. Keksit kuitenkin maistuvat, vaikka ne eivät olisikaan täydellisiä.

Italialainen awkward silence

Kello lähenee puolta yötä. Lähdet terminaalista matkalaukku kannoillasi. Hyppäät taksiin, jonka kuski puhuu ainoastaan italiaa. Täten small talk - sanavarastoosi kuuluu vain tervehdykset ja kotiosoitteen soperrus. Istut takapenkille, radio on mykkä.
Mitä tekee taksikuski välttääkseen kiusallisen hiljaisuuden? Ottaa laukustaan pillerin, kulauttaa sen alas ja alkaa laulaa italialaista iskelmää. Ja kas, kiusallinen hiljaisuus on vaihtunut vähintään yhtä kiusalliseen laulantaan.
Laulannasta rakentuukin varsin vankka aasinsilta lauantain riennoille. Gasellien keikalla oli hyvä meininki, ja vaikka vain yksi kappale oli minulle vahvasti tuttu, viihdyin hyvin. Talo oli tupaten täynnä nuorta porukkaa, lattiat tahmeat ja juomat kalliita, mutta se ei juhlakansaa tuntunut häiritsevän.
Viikonloppu Suomessa oli kaikessa kiireellisyydessään mahtava. Perheen kanssa kahvittelua ja illan viettoa ystävien ja Agentin seurassa. Niistä on parhaat hetket tehty. Neljä viikkoa Firenzeä jäljellä ja uskon että niihin kaikkiin tulee sisältymään myös monia upeita hetkiä.

Syksyä pakoon

Firenzessä on syksy (lue 21 astetta ja aurinkoista). Silti voin aistia syksyn ja ainakin aamut ja illat ovat selvästi viileämpiä kuin muutama päivä sitten. Syksyn voi myös nähdä kaduilla. Sitä mukaa kun puista tippuvat lehdet, ihmiset vetävät talvivaatetta päälle. Toppatakkeja on jo näkynyt harva se päivä, vaikka itse olen ollut liikenteessä korkeintaan villapaita päällä. Kuvan lämpömittari on asunnon sisälämpötilaa mittaava...

Jos Firenzessä on syksy, Suomessa on oltava talvi. Sinne siis, talven ihmemaahan syksyä pakoon. Mutta vain viikonlopuksi, neljäksi ihanaksi päiväksi ystävien ja perheen keskelle. Kahvittelemaan, muuttamaan ja juhlimaan sekä ennen kaikkea leikkimään Safkan kanssa.
Italiassa kaksi kuukautta nauttineena olen tullut siihen tulokseen, että kaipaan niinkin arkista asiaa kuin perheen ja sukulaisten kanssa kahvittelua ja illanviettoa kavereiden kanssa. Kuulumisten vaihtoa, hyvää ruokaa ja juomaa ja naurua. Sitä on onneksi luvassa huomisesta sunnuntaihin :))))
Loppukevennykseksi salakuva Firenzen nuorison reppumuodista, Eastpak 4 life.

Party time, excellent.

Vaikka inhoankin kappaleiden sanoitusten lainaamista blogiotsikoissa, niin nyt teen itse niin raskaisiin syihin vedoten. Mahtava viikonloppu takana, M, B ja K tulivat kylmästä Suomesta tuomaan tuulahduksen huumoria Firenzeen.
Huumori meinasi loppua, kun oli kotiinlähdön aika. Junalippujen osto (Firenzestä Bolognaan) kannattaa jättää lentoa edeltävään yöhön vain todetakseen, että kaikki junat ovat täynnä. Onneksi bussit on keksitty, jotta voi sekoilla ympäri Firenzen asemaa todetakseen seuraavaksi sen, että myöhästyttiin bussistakin. Vain sen takia että ei tiedä mistä se lähtee ja kaikki neljä eri henkilöä neuvovat eri paikkaan.
Kolmas kerta toden sanoo, onneksi taksit on keksitty. Ja sanotaanko näin, että viinin halpa hinta kompensoitui viimeistään tässä kohtaa matkabudjetissa. B ei kovin innostunut, kun tyrkkäsin hänelle oksennuspussin mukaan taksimatkalle viitaten kiemuraisiin vuoristoteihin.
Loppu hyvin, kaikki hyvin, mutta Huumori hukkui Firenzen juna-asemalle.