Niin kauan kuin muistan, olen tykännyt ruuanlaitosta, erityisesti leipomisesta. On palkitsevaa kokata ja sen jälkeen maistaa työnsä tulos. Tai palkitsevaa se on niin kauan kun itse tykkään aikaansaannoksistani. Toki muiden kehuja on aina mukava kuulla, mutta en ole täysin tyytyväinen, ellei sapuskani ole mielestäni parasta laatuaan mitä olen syönyt. Pakkomielteen oravanpyörä on valmis.
Se rullaa suurinpiirtein näin: Saan päähäni jonkin leivonnaisen, eilen se oli "terveellisemmät kaurakeksit", joihin tulee siis vain banaania, taateleita, kookosöljyä, kaurahiutaleita, pähkinöitä ja suolaa. Keksit olivat hyviä jos sulkee makunystyränsä siltä faktalta, että ne muistuttivat hieman aamupuuroani. Tietenkään tätä en voinut millään hyväksyä, joten tänään kokeilin reseptiä uudestaan hieman modifioituna. Mm-m, m-hmm, m-hmm, kävin läpi mielessäni laatukriteereitäni samalla kun kieleni vei keksiä suussani hammasrivistöltä toiselle. Rapsakkaampi koostumus, hieman siirappimainen mutta ei niin makea. Seuraavalla kerralla enemmän taateleita ja vähemmän banaania, ajattelin.
Muutaman leivontakerran jälkeen luovutan ja unohdan koko jutun. Keksit kuitenkin maistuvat, vaikka ne eivät olisikaan täydellisiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti